takaisin

Suomessa pitää olla 7000 julkista latauspistettä vuoteen 2020 mennessä. Tällä hetkellä pisteitä on vain parisataa.

Joukko suomalaisia energiayhtiöitä on sopinut sähköautojen latauspisteiden yhteiskäytöstä. Yhtiöt perustavat yhdessä toimintamallin, joka mahdollistaa sähköautojen latauspalveluiden tarjoamisen sähköautoilijoille ympäri Suomea.

Mukana sopimuksessa on 35 energiayhtiötä, muun muassa Fortum, Helsingin Energia ja Turku Energia.Yhtiöillä on tavoitteena, että valtakunnallinen latausoperaattori olisi toiminnassa ensi vuoden alussa.

- Kansainvälisten tutkimustulosten mukaan ihmiset haluavat ensiksi tietää, onko latauspisteitä saatavilla, ennen kuin he auton hankkivat, kertoo Helsingin Energian tutkimus- ja kehityspäällikkö Jussi Palola.

Hän sanoo, että Suomessa pitää olla EU-direktiivin mukaisesti vuoteen 2020 mennessä vähintään 70 000 sähköautojen latauspistettä. Näistä pitää olla 10 prosenttia julkisia pisteitä eli 7000 kappaletta.

Tällä hetkellä Suomessa on noin kaksisataa julkista latauspistettä. Esimerkiksi Helsingissä avataan tänä vuonna 30 uutta latauspistettä.

Palolan mukaan tällä hetkellä Suomessa on hieman yli 300 ladattavaa sähköautoa.

- Uskon, että laajan latausverkon toteutus alkaa tästä hiljalleen levitä. Tämä tarvitsee myös julkista tukea, koska tämä on niin iso muutos. Ilman julkista ohjausta ympäristöystävällisempään liikenteeseen asiat 1tapahtuvat hitaasti.

19.6.2013