takaisin

YIT:n Jyväskylän kaupungille toteuttama energiansäästöhanke on 
malliesimerkki siitä, miten kunnat voivat parantaa 
merkittävästi kiinteistöjensä energiatehokkuutta vaikeassakin 
taloustilanteessa ilman investointikustannuksia. Hanketta on 
tehty nyt kaksi vuotta ja se toteutettiin ESCO-sopimuksella ja 
rahoitettiin investoinnin myötä syntyvillä energiansäästöillä. 
Jyväskylän kaupungin harjoitusjäähallissa on saavutettu 30 
prosentin säästö sähköenergian vuosikulutuksesta.

– Olemme hyvin tyytyväisiä harjoitusjäähallissa vuodessa 
saavutettuun 80 000 euron sähköenergian säästöön, joka on 
pystytty energiansäästötoimenpiteiden jälkeen kahden vuoden 
käytön aikana todentamaan, tekninen isännöitsijä Ari 
Hämäläinen Jyväskylän Tilapalvelusta sanoo. 

Jyväskylän kaupunki on mukana TEM:n 
energiatehokkuussopimuksessa, joka velvoittaa parantamaan 
kunnan kiinteistöjen ja toimintojen energiatehokkuutta.

– Harjoitusjäähallin ongelmana olivat suuret 
energiakustannukset, mutta kunnalla ei ollut rahaa 
energiatehokkuutta parantaviin investointeihin. Hanke 
pystyttiin kuitenkin toteuttamaan onnistuneesti 
ESCO-sopimuksella YIT:n kanssa, Hämäläinen kertoo. 

YIT järjesti ESCO-sopimukseen rahoituksen niin, että hanke 
maksetaan kunnan tekemän investoinnin sijaan kahdeksan vuoden 
aikana syntyvistä säästöistä. Äskettäin YIT toteutti myös 120 
ilmanvaihtopuhaltimen uusimisen energiatehokkaammiksi 16:ssa 
Jyväskylän kaupungin kiinteistössä viiden vuoden ESCO säästö- 
ja rahoitussopimuksella.

YIT teki ensin energiakartoituksen maan alla sijaitsevassa 
harjoitusjäähallissa. Sen jälkeen YIT toteutti kylmäkoneen, 
kenttien valaistuksen ja ilmanvaihtokoneiden uusimisen 
energiatehokkaammiksi sekä järjestelmien ohjauksen, lämmön 
talteenoton, kuivauksen ja olosuhteiden hallinnan 
parantamisen. 

– Energiankulutuksen pienenemisen lisäksi jäähallin 
sisäolosuhteet paranivat merkittävästi. Katsomossa ei tule 
enää liian kylmä eikä jäällä liian lämmin, Ari Hämäläinen 
painottaa.

 – Toteuttamissamme energiakartoituksissa ja 
energiatehokkuutta parantavissa toimenpiteissä olemme 
havainneet, että kuntien kiinteistöissä on hyvin suuri 
säästöpotentiaali. Jäähalleissa ja uimahalleissa 
energiansäästö voi olla jopa kymmeniä prosentteja, minkä 
lisäksi samalla voidaan parantaa huomattavasti tilojen 
käyttöolosuhteita ja pienentää myös kosteusvaurioiden riskiä, 
tuotepäällikkö Teppo Manninen YIT Kiinteistötekniikka Oy:n 
Energiapalveluista sanoo.

Muita ESCO-hankkeita on tehty muun muassa Turussa ja Espoossa 
sekä lämmitystapamuutoshankkeita esimerkiksi Kuopiossa ja 
Akaassa.

Lisätietoja:

Teppo Manninen, tuotepäällikkö, YIT Kiinteistötekniikka Oy, 
Energiapalvelut, puh. 050 390 1645

Ari Hämäläinen, tekninen isännöitsijä, Jyväskylän kaupungin 
tilapalvelut, puh. 014 266 8236

YIT OYJ 
Virva Salmivaara
Viestintäjohtaja

Jakelu: Keskeiset tiedotusvälineet, paikallismediat, 
www.yit.fi

YIT on merkittävä eurooppalainen kiinteistö- ja rakennusalan 
sekä teollisuuden palveluyritys. Rakennamme, kehitämme ja 
ylläpidämme hyvää elinympäristöä Pohjoismaissa, 
Keski-Euroopassa, Venäjällä ja Baltian maissa. Vuonna 2010 
YIT:n liikevaihto oli 3,8 miljardia euroa. Konsernin 
henkilöstömäärä on yli 26 000. YIT:n osake noteerataan NASDAQ 
OMX Helsingissä. 

11.10.2011