takaisin

1980-luvulla rakennettujen rivitalojen energialuokitus nousee E-luokasta 
A-luokkaan. Saneeraukset toteutetaan kokonaan opiskelijatyönä.

Oulussa on meneillään saneeraus, jossa parannetaan merkittävästi vanhojen 
talojen energiatehokkuutta. Oulun Luotolaisentiellä sijaitsevan korttelin 
rivitalot saneerataan heikosta E-energiatehokkuusluokasta parhaaseen 
energiatehokkuusluokkaan A. Rakennusten lämmitysenergiankulutuksen on laskettu 
remontin myötä laskevan 83000 kilowattitunnista 56000 kilowattituntiin, eli 
kolmanneksella.

Rakennukset saneerataan vaiheittain. Ensimmäisen talon huoneistojen saneeraukset 
on jo aloitettu, ja kaikki neljä taloa on tarkoitus remontoida 4-5 vuoden 
sisällä. Rivitaloihin valmistuu 25 energiatehokasta huoneistoa. 

Energiaremonttien yhteydessä uudistetaan myös rakennusten pihamiljöötä.
Koko saneeraus piharakenteineen toteutetaan Oulun Aikuiskoulutuskeskus Oy:n 
(OAKK) talonrakentajaopiskelijoiden voimin. Yhteistyössä on mukana SPU Systems, 
jonka eristeratkaisuja käytetään talojen energiatehokkuuden parantamisessa.
Rivitalojen energiatehokkuus nostetaan A-luokkaan vaihtamalla vanha eristekerros 
40-50% tehokkaammin eristävään ja tiiviiseen ulkovaippaan sekä asentamalla 
huoneistoihin lämpöä tehokkaasti talteenottavat ilmanvaihtokoneet. Hankkeessa 
mukana olevan OAKK:n Rakennustiimin tiimivastaava Paavo Vielman mukaan 
eristevalinnalla on keskeinen rooli energiatehokkuuden parantamisessa.

”Polyuretaanieristeellä saavutetaan halutut eristys- ja tiiveystavoitteet 
helposti, nopeasti ja tilaa säästäen. Tämän tyyppisessä kohteessa en näe mitään 
muuta järkevää tapaa hoitaa tiiveyttä ja lisäeristystä kuin 
polyuretaanieristeet”, Vielma kertoo.

Talojen ilmanvuoto- eli tiiveysluvuksi tavoitellaan 0,7:ää. Tulos varmennetaan 
OAKK:n tiiveysmittauslaitteilla ja lämpökameroilla. Aiempi ilmanvuotoluku on 
huoneistosta riippuen ollut 4-8.

”Alhaisella ilmanvuodolla eli tiiviydellä estetään hallitsematon ilmavirtaus 
rakennuksen vaipan läpi. Tiiviydellä ja ilmanvaihtolaitteilla varmistetaan 
energiatehokkuuden lisäksi myös hyvä sisäilman laatu sekä asumisviihtyvyys, kun 
vetoisuuden tunne häviää”, SPU Systemsin varatoimitusjohtaja Janne Jormalainen 
kertoo. 

Lisätietoja: 
Tiimivastaava Paavo Vielma,  OAKK Oy:n Rakennustiimi, paavo.vielma (at) oakk.fi, 
p. 044 7037 846

Varatoimitusjohtaja Janne Jormalainen, SPU Systems Oy, janne.jormalainen (at) spu.fi, 
050 556 2032

SPU:

SPU Systems Oy on suomalainen energiatehokkaiden eristysmateriaalien ja 
-ratkaisujen valmistaja. Yrityksen päätuotteet ovat SPU Eristeet ja SPU 
Elementit. SPU Eristeitä käytetään sekä uudis- että korjausrakentamisessa. 
Hallirakentamiseen kehitetyt, puurakenteiset SPU Elementit ovat pitkälle 
esivalmistettuja suurelementtejä, joita käytetään rakennusten katoissa ja 
seinissä. SPU Eristeitä ja SPU:n kehittämiä ratkaisuja käytetään laajalti 
matala-, passiivi-, ja nollaenergiarakentamisessa. Suomen lisäksi SPU Eristeitä 
myydään Skandinaviassa, Baltiassa ja Venäjällä. Lisätietoja: spu.fi

13.12.2010