takaisin

Lokakuussa Helsingissä avattava K-supermarket Torpparinmäki on ensimmäinen 
kauppa maailmassa, jonka yleisvalaistus toteutetaan energiatehokkaalla 
ledivalaistusjärjestelmällä. Ruokakesko ja K-ruokakaupat ovat vuosikymmeniä 
jatkuneiden energiansäästötoimenpiteidensä ansiosta saavuttaneet merkittäviä 
energiansäästöjä ja uusia tapoja säästää energiaa kehitetään jatkuvasti.
 
K-ryhmä tekee systemaattista ja sitoutunutta työtä energiansäästön hyväksi. 
K-ryhmä on allekirjoittanut kaupan alan energiatehokkuussopimuksen ja sitoutunut 
säästämään yli 65 miljoonaa kilowattituntia (kWh) vuoden 2016 loppuun mennessä.
 
- Haluamme olla energiansäästön edelläkävijä. Leditekniikkaa on käytetty 
K-ruokakauppojen mainosvaloissa jo useampi vuosi, mutta K-supermarket 
Torpparinmäki on ensimmäinen kauppa maailmassa, jonka yleisvalaistus toteutetaan 
myymälävalaistukseen suunnitelluilla ledivalaisimilla. Kaupan ledivalaistus 
kuluttaa yli 35 prosenttia vähemmän energiaa kuin perinteinen 
loistelamppuvalaistus, kertoo Ruokakeskon ylläpitopäällikkö Jari Suuronen.
 
Energiaa säästävän leditekniikan hyötynä on paitsi vähäinen energiankulutus, 
myös valon täsmällisempi kohdentaminen. Lisäksi ledivalot ovat käytössä erittäin 
pitkäikäisiä, niiden vaihtoväli on noin kymmenen vuotta. Valaisinta 
vaihdettaessa uusitaan vain valaisujärjestelmän ledipaneeli, ei koko 
järjestelmää.
 
K-ruokakaupoissa jatketaan myös pakastekalusteiden varustamista kansilla ja 
ovilla, mikä on jo tuottanut merkittäviä tuloksia. Tähän mennessä kansituksilla 
saavutettu energiansäästö on vuositasolla 11,6 miljoonaa kilowattituntia (kWh), 
mikä vastaa lähes 600 omakotitalon koko vuoden sähkönkulutusta.
 
- Kilometreissä mitattuna K-ruokakauppojen pakastekalusteissa on kansia ja ovia 
jo yli neljän ja puolen kilometrin verran. Kaikki uudet K-ruokakaupat on 
vuodesta 2008 alkaen varustettu kannellisilla ja ovellisilla pakastekalusteilla. 
Lisäksi jo noin 50 kaupan pakastealtaisiin on asennettu jälkiasennettavat 
kannet. Kannellisten altaiden avulla säästyy 30-40 % energiaa kannettomiin 
verrattuna, laskee Ruokakeskon ympäristöpäällikkö Timo Jäske.
 
Merkittävää sähkönsäästöä syntyy sulatuskertojen sekä tarvittavan puhallin- ja 
jäähdytystehon vähentymisestä. Tasaisena pysyvän lämpötilan ansiosta kansitus 
parantaa myös tavaroiden laatua. Lisäksi koneiden käyttöikä pitenee, 
ilmastoinnin säädettävyys kaupan tiloissa paranee ja pölystä johtuva siivous ja 
huoltotarve vähenee. Myös käyttö- tai sähkökatkoista aiheutuneet kulut 
vähenevät.
 
Kesko osallistuu valtakunnalliseen energiansäästöviikkoon, jota vietetään 
11.-17. lokakuuta. Lue lisää osoitteessa www.motiva.fi.
 
Keskon pääkaupunkiseudun lehdistötiedote K-supermarket Torpparinmäestä on 
luettavissa osoitteessa www.kesko.fi/Media/Tiedotteet/Aluetiedotteet/Paakaupunkiseutu
 
Lisätietoja:
Ylläpitopäällikkö Jari Suuronen, Ruokakesko Oy, puh. 01053 22271
Ympäristöpäällikkö Timo Jäske, Ruokakesko Oy, puh. 01053 28222
 
Kesko (www.kesko.fi) on vähittäiskaupan osaaja, joka tuo kauppojensa kautta 
elämisen laatua kuluttajien jokaiseen päivään. Keskon ketjutoimintaan kuuluu 
noin 2 000 kauppaa Pohjoismaissa, Baltiassa, Venäjällä ja Valko-Venäjällä.
 
Ruokakesko ja K-ruokakaupat tukevat ja edistävät terveellisiä 
ruokailutottumuksia sekä tarjoavat asiakkaille vaihtoehtoja vastuulliseen 
kuluttamiseen. Vastuullisuustyön painopisteitä ovat henkilökunnasta 
huolehtiminen, vastuullisesti tuotettujen tuotevalikoimien kehittäminen 
erityisesti Pirkka-tuotesarjaan, esimerkkeinä Pirkka Reilun kaupan tuotteet, 
Pirkka Luomu -tuotteet ja Pirkka ympäristömerkityt tuotteet. Lisäksi Ruokakesko 
ja K-ruokakaupat tekevät jatkuvaa työtä energian ja ilmaston säästämiseksi. 
Käytössä on K-ryhmän oma K-ympäristökaupan toimintamalli, jossa kiinnitetään 
erityistä huomiota kaupan ympäristövaikutusten vähentämiseen. K-ympäristökaupan 
toimintamalliin kuuluu jo 460 K-ruokakauppaa. Kaikki Suomen 70 K-citymarketia ja 
lähes kaikki K-supermarketit, tällä hetkellä 170 manner-Suomen myymälää, ovat 
K-ympäristökauppoja. K-marketeista puolet on mukana mallissa, ja määrä kasvaa 
koko ajan.
 

11.10.2010