takaisin

Suomen suurin tuulivoima-alueen toimija ja maailman kolmanneksi suurin 
tuuliturbiinivaihteiden valmistaja Moventas Oy keskittyy uuden strategiansa 
mukaisesti uusiutuvien energiamuotojen mekaaniseen voimansiirtoon. Yhtiö jatkaa 
edelleen toimintaansa tukevaa ja tasapainottavaa teollisuusvaihteiden 
valmistusta, mutta suurimman kasvupotentiaalin uskotaan löytyvän tuulivoimasta. 
 
- Koska energian kulutus maapallolla kasvaa jatkuvasti, yhteisesti sovittujen 
ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan kaikki mahdolliset keinot: 
energian säästöä, tehokkaampia teknologisia ratkaisuja, lisää uusiutuvaa 
energiaa, ydinvoimaa jne. Uusiutuvista energiamuodoista tuulivoiman uskotaan 
kasvavan eniten seuraavien kymmenen vuoden kuluessa, sanoo Moventaksen 
toimitusjohtaja Jukka Jäämaa.
 
Suurin osa Moventaksen viime vuosien investoinneista on jo pääasiassa suunnattu 
tuulivoimateollisuuden käyttöön. Uusi strategia linjaa seuraavien vuosien 
tavoitteiksi myös maantieteellisen laajentumisen, panostukset tuotekehitykseen 
ja erityisesti globaalin huoltoverkoston kasvattamisen. 
 
- Moventaksella on vankkaa erikoisosaamista, jonka tunnettuuteen ja saatavuuteen 
tulemme jatkossa kiinnittämään paljon huomiota. Globaalin taloudellisen 
laskukauden jälkeen uskomme yhtiön voimakkaan kasvun jatkuvan, Jäämaa kommentoi.
 
Lisätietoja 
Toimitusjohtaja Jukka Jäämaa 
puh. 050 526 7665, email jukka.jaamaa (at) moventas.com 
www.moventas.com
 
Moventas on yksi maailman suurimmista tuuliturbiinivaihteiden valmistajista. 
Yhtiö valmistaa voimansiirtoratkaisuja myös teollisuuden käyttöön sekä tarjoaa 
palveluja huoltoon ja ylläpitoon. Suurin osa tuotteiden loppukäytöstä liittyy 
uusiutuvaan energiaan. Moventaksen liikevaihto vuonna 2008 oli 382 miljoonaa 
euroa. Yhtiöllä on yli 1300 työntekijää kahdeksassa maassa sekä 
maailmanlaajuinen yhteistyökumppaniverkosto. Moventaksen suurin omistaja on 
eurooppalainen pääomasijoitusyhtiö IK Investment Partners. www.moventas.com. 

19.9.2009